9. lokakuuta 2015

Tänään oli ihana päivä. Me saatiin Milan kanssa olla melkein koko päivä kaksistaan, laatusiskoaikaa siis. Mila oli jo pari viikkoa sitten suunnitellut mitä kaikkea meidän pitää tehdä ja laskenut öitä siihen että päästään vierekkäin nukkumaan. Eilen illalla sitten höpöteltiin yömyöhään ja käytiin vierekkäin nukkumaan, kirjaimellisesti voisi kai sanoa että siskonpetiin. 

Tänään me kerettiin tehdä kaikkea kivaa. Tehtiin esimerkiksi hiekkakakkuja. 


Otettiin myös kuvia, enkä vaan mitenkään voi ymmärtää miten kaunis ja ihana sisko mulla on. Miten taitava ja suloinen, tavallaan niin pieni mutta silti joka kerta se on vaan kasvanut enemmän ja enemmän kun itse olen ollut poissa. 


Kengistä piti kans ottaa kuvia. No, mun pitää varmaan aina, tai siis otan aina. Kengät on ihan hyvä kuvauskohde ja maa siinä sivussa. Jotenkin on helppo suunnata kamera alaspäin ja napata kuva. Muistaa heti missä on ollut kun kuvaa katsoo myöhemmin vaikkei siinä näy muuta kuin kengät ja maata.  


Kaksi seuraavaa kuvaa ja etenkin jälkimmäinen on mun mielestä jotenkin niin ihania, hienoja. Nuo silmät ja tuo hymy, voi että. 



Rakennettiin myös maja olohuoneeseen. Siitä tuli aika hieno, ja siellä me sitten touhuttiinkin monenlaista. 


Pelattiin esimerkiksi pelejä. Mila tarkisti että sanoin kaikki pelissä käsketyt äänteet oikein ja korjasi heti jos en. 


Me myös piirrettiin ja väritettiin. Kerrostalokuva ei ihan vieläkään ehkä valmistunut, mutta sitä kyllä väritettiin niin pitkään ja hartaasti että mun mielestä se on jo nyt ihan superhieno. 



Koska majan yksi seinä rakentui pääasiassa keittiön tuoleista, niin meidän oli kyllä ihan pakko myös syödä majassa. Siellä ruokakin maistui jotenkin paremmin. 


Lopuksi lähdettiin vielä leikkipuistoon. Matkalla oli kivannäköinen kohta jossa oli myös värikkäitä syksylehtiä, ja niimpä me valokuvattiin toisiamme siinä lehtiä heittelemässä. Oli kivaa ja nauratti, ja valo oli niin kauniin syksyistä! 






Leikkipuistossakin me kerettiin vaikka mitä. Rakennettiin esimerkiksi alla näkyvä hiekkalinna, oltiin kiipeilytelinehippaa, maanvalloitusta ja kerettiin me piilostakin. Sen jälkeen tultiin vielä mun äidin luokse soittelemaan pianoa ja syömään mokkapalojen kuorrutetta. 


Tänään oli hyvä päivä. 

2 kommenttia:

  1. Jälleen valtava WAU! :') tuli ihan oma lapsuus mieleen.

    VastaaPoista