28. marraskuuta 2015

Nämä kahdeksan kuvaa voisi ehkä aika hyvin kertoa tästä päivästä. Tänään on muutettu, ja tänään olen päässyt uuteen kotiin. Vaikka purettavia laatikoita ja laitettavaa on vielä jonkun verran, niin kyllä tämä alkaa näyttää jo kodilta ainaskin vähän. En uskonut että voisin olla näin onnellinen! 









Nyt on hyvä. 

25. marraskuuta 2015

Tuntuu hassulta. Olen lauantaina muuttamassa asuntoon joka on ihan mun unelmien koti. Semmoinen mistä olen haaveillut aina kun olen ajatellut että mulla joskus olisi oma koti. En vaan koskaan uskonut että mulla olisi omaa kotia ihan yksin. Onhan mulla tämä koti ollut yksin jo monta kuukautta, mutta se on eri asia. 


On aika tyhjää kun sohva ja jättinojatuoli lähti, ja sen takia tuntuu aika hassulta olla täällä. Onneksi jäljellä on enää kolme yötä. Lauantain ja sunnuntain välinen yö on jo uudessa kodissa. Siellä mua odottaa kaunis rappukäytävä, leveät ikkunalaudat ja söpö ovikello. Koti. 


Ylläoleva kuva näyttää ehkä vähän totuudenmukaisemmin miltä täällä oikeesti näyttää juuri nyt. Kamala kaaos. Vaikea elää tämän keskellä. Yritän ajatella ettei kauaa enää. 

20. marraskuuta 2015

Näiden kuvien ottamisesta on kyllä jo aika monta viikkoa aikaa, ehkä kuukausikin. Ne vaan jotenkin jäi kameraan, tai no ehkäpä siksi että en saanut otettua oikein yhtään hyviä kuvia niin sitten en ole jaksanut laittaa niitä koneelle ja muokata. Aika on kulunut muutenkin vähän muissa hommissa kuin valokuvatessa, joten kamerakin on pysynyt laukussa pienen ikuisuuden. 


Tuona päivänä odotin ystävää kylään, ja mulla oli noin tunti aikaa joten lähdin lähimetsikköön mukanani unisieppari ja kynttiläkippo. Tuona päivänä en vielä tiennyt että saisin juuri tuon asunnon, itse asiassa en ollut vielä edes käynyt katsomassa sitä vaan olin menossa katsomaan sitä samana iltana. 


Vaikka tuon kerran kuvista ei tullutkaan kovin kummoisia, niin hyvä mieli siitä tunnin ulkona hillumisesta silti jäi. Jotenkin toivon ja uskon että jahka vaan saan muutettua niin ulkonakin tulee käytyä enemmän, vaikka sitten kuvaamassa, kun asuu keskellä kaikkea. Lähellä on vettä ja monta ihanaa puistoa (ja puiston ja veden yhdistelmä myös) minne on kiva kävellä ihan vaan olemaan ja aistimaan. Nyt tässä kodin ympärillä ei ole ollenkaan samanlaista viehätystä. 


Olen muutenkin pohtinut valokuvaamista, luovuutta ja sen sellaista enemmän viime päivinä ja aikoina. Olen pohtinut työtä ja opiskelua, tavallaan olisi ihanaa joskus vielä lähteä opiskelemaan jotain luovaa (eli varmaan valokuvausta) ja keksiä keino yhdistää se nykyiseen ammattiin ja asiakkaisiin. Vaikka ihan oikeasti pidän nykyisestä työstäni ja tiedän että tällä ammattinimikkeellä saan tehdä semmoisia töitä kuin toivonkin tekeväni, niin silti joskus aina mieleen hiipii ajatus myös siitä jostain luovan alan opiskelusta mistä olen haaveillut aika monta vuotta. En haluaisi luopua kummastakaan, haluaisin yhdistää ne. Se olisi minua. 


Viimeinen kuva on vähän niinkun sellainen behind the scenes -kuva. Tosin ehkä se on vähän tyhmä kun ei nuo itse kuvatkaan ole niin kovin hienoja tai ihmeellisiä. Mutta ainaskin siitä näkee miltä se todellisuus sitten näyttää kun jalusta töröttää keskellä polkua ja tavarat on vähän ympäriinsä. 


17. marraskuuta 2015

En todellakaan ole jaksanut valokuvata viime aikoina, mutta halusin kuitenkin tulla kertomaan kuulumisia. Siispä kuvina (koska en mä kuitenkaan postausta ilman kuvia voi tehdä) toimii kaksi viimeistintä Instagram-kuvaani. Ensimmäisen niistä otin viime lauantaina kun kävin koulun synttärijuhlissa. Eihän ne juhlat loppujen lopuksi kauaa kestäneet (ja oikeestaan siellä oli vähän tylsää), mutta kun kerrankin piti pistää silti juhlamekko päälle ja näyttää siistiltä ja juhlalliselta, niin repäsin oikein kunnolla ja ostin ripsivärin. Ei musta sen päivittäistä käyttäjää ehkä saa, mutta jos nyt joskus sattuu tuntumaan siltä että haluaa tuntea itsensä vähän nätimmäksi tai ainaskin laittautuneemmaksi niin se on varmaan ihan hyvä olla olemassa semmosia hetkiä varten. Ihmiset jotka mut tuntee tietää kuitenkin miten outoa ja historiallista tämä on. Oon omistanut mitään meikkiä viimeksi varmaan yläasteella. 


Tänään tajusin että mä muutan ensi viikolla. Kyllä mä tiesin että se muutto on pian, mutta en nyt kuitenkaan ihan sisäistänyt että se olisi ensi viikolla jo. Ei mua pelota ettenkö saisi kaikkea pakattua ja tehtyä valmiiksi oikeastaan, mutta silti vähän meinaa stressata. Jotenkin kun työpäivän jälkeen on jo niin pimeää ja väsyttää ja täytyy tulla sekaiseen muuttolaatikkohässäkkäkotiin ja tekemistä olisi vielä vaikka kuinka paljon ja kuitenkin sen verran on jo tehty ettei ihan tiedä mihin sitä enää tarttuisi. Yleensä mä vaikka imuroisin, koska siisti koti tarkoittaa kuitenkin parempaa oloa ja mieltä, mutta nyt en jaksa edes imuroida kun tavaraa ja laatikoita on joka puolella. Toisaalta on hyvä asia että se muutto on jo ensi viikolla, pääsee tästä ärsyttävästi väliaikatilanteesta eroon. 


Iloa on tuottanut myös se, oikeastaan koko syksyn, että olen vähän oppinut pukeutumaan säänmukaisesti. Tänään olin erityisen iloinen siitä että mulla on uusi talvitakki joka on paitsi aika kivannäköinen niin myös pitää vettä ja tuulta ja on juuri sopiva jotenkin. On kivaa olla ulkona kun on sinne sopivat vaatteet. Ja satanut lumikin on kivaa, mutta pimeys, kosteus ja kylmyys ei kuitenkaan. 

Ei kai mulle kuitenkaan ihan oikeesti kuulu paljoa muuta kuin töitä, väsymystä, muuttostressiä, pahvilaatikoita ja odotusta. Sitten kun kaikki tavarat on uudessa kodissa niin olen kyllä niin helpottunut. Vaikka edelleen saan hetken elellä pahvilaatikoiden keskellä, niin tiedän että nyt olen sitten kotona. 

11. marraskuuta 2015


Ehkäpä tämä ei kaipaa sen enempää selityksiä.