10. elokuuta 2016

Mun bloginkirjoittelu on jäänyt niin vähälle, että välillä oon miettinyt pitäisikö poistaa blogi kokonaan tai vaikka perustaa ihan uusi. Mutta ehkä tämä vanha on jollain tavalla niin rakas, että jahka vaan kerkeän ja vähän asetun aloilleni syksyn tullen, niin uudistan tätä ja toivottavasti alan myös kirjoittamaan ja taltioimaan elämää taas uudestaan. 


Mulla on ollut nyt muutama viikko kesälomaa, ja sen aikana oikeastaan koko elämä on muuttunut. Loma alkoi ihanalla nuorisovaihtoleirillä jonne lähdin päivän varoitusajalla, mutta en voisi olla iloisempi että lähdin. Tapasin kivoja tyyppejä, sain olla kauniissa paikassa viikon ja opin vähän puolalaista viittomakieltä. 


Tuntuu että loma on mennyt tosi nopeasti ja samalla tuntuu siltä että siitä kun lähdin Kuopiosta olisi ihan ikuisuus. Paljon pitempään kuin vajaat kolme viikkoa. 

Parasta lomassa on ollut pienet asiat, jotka oikeastaan voi kai olla aika suuriakin. Uudet ihmiset, oma perhe, rippijuhlat, sukulaiset, Milan hiusten letittäminen, bussimatkat, aamukahvit Akun kanssa juna-asemalla, ikkuna auki nukkuminen, yölliset myrskyt ja äidin kanssa kalliolla jätskin syöminen kun piti käydä iltalenkillä. 




Ne oli ehkä sellaisia iloisia asioita. Ja toki sitä iloa, uutta ja toivottua, on myös lisää, kaikessa. Samalla kuitenkin kaikki muuttuu niin paljon, ja vaikka kaiken kuuluukin muuttua ja mulla on tosi vahva tunne siitä että niin täytyy olla, niin sydämessä on myös haikeus. On suru, ikävä, pelko ja levottomuus. Luopuminen on kipeää vaikka se olisikin tarpeen. 

Ja silti tuntuu että on oikein olla minä ja on oikein katsoa mitä elämällä on mulle antaa. 


Mitä se kaikki muutos sitten on? 

En varmaan tiedä vielä ihan kaikkea. Mutta sen tiedän että olin niin hurja että irtisanouduin töistä, irtisanoin asuntoni ja päätin muuttaa pois Kuopiosta. Tosin en ehkä ollut ihan niin hurja, koska mulla on myös jo uusi työpaikka. Kotia ei kyllä vielä ole, mutta toivon että löydän semmoisen oikein kodilta tuntuvan kolon täältä päin maailmaa. Ja jos en ihan heti, niin äidin luona on mulle paikka siihen asti. 

Jatkan tätä tarinaa sitten kun tiedän siitä itsekin enemmän.