18. huhtikuuta 2017

Tässä olen minä. Tässä kuvassa en ole jaksanut laittautua, koska on sunnuntai. Tässä kuvassa silti ihan todella olen minä. Tämä kuva näyttää minulta. 


En oikein tiedä miten tämän tekstin kirjoittaisin. En tavallaan halua kertoa itsestäni liikaa, haluan suojella itseäni joltakin, ja kuitenkin tuntuu että olisi ihan kamalan paljon asiaa. Haluaisin jakaa kaiken. 

Olen viime aikoina miettinyt tosi paljon sitä kuka olen, tavallaan myös sitä mikä olen. Usein haluan vaan taistella kaikkia luokituksia vastaan, olla luokittelematta itseäni mihinkään. Ja silti pohdin mihin kuulun vaikkapa sen perusteella mitä opiskelen, missä olen töissä, mitä sukupuolta edustan tai kenen kanssa elämäni jaan. Jotenkin lokerot tuntuu kuitenkin hyvältä ja turvalliselta. Ainaskin niin kauan kun ne saa itse määrittää ja ne saa jättää taakseen silloin kun haluaa, jos haluaa. 

Mun mielestä on jotenkin helpottavaa katsoa tuota mun kuvaa. En mä koe että se olisi jotenkin kamalan kaunis, se on lähinnä arkinen ja peittelemätön. Mutta musta on helpottavaa huomata että tuo olen minä, eikä se ole pelottavaa. Mä vaan olen mä, tuossa, noin. Mä myös arvostan itseäni nykyään jotenkin eri tavalla. 

Usein musta tuntuu että näytämpä kamalalta. Mutta sitten mä katson vaikka tuota kuvaa ja totean että hei, se olen minä. Voin kuulostaa tyhmältä tai näyttää erilaiselta kuin toivoisin, voi olla etten osaa aina olla taitava kaikessa. Mutta sitten taas toisaalta se olen minä, sekin olen minä. Se joka ei ole aina hyvä. Mä olisin aivan hukassa ilman sitä tyyppiä. Mä olen enemmän turvassa sen kanssa kuin ilman sitä. 

Mun alkaa olla parempi olla itseni kanssa. Mä oon keksinyt jotenkin uusia asioita, löytänyt ja oivaltanut, ihan vaan musta itsestäni. Välillä mulla on aamulla herätessä sellainen olo että nyt mä oon sen tajunnut, nyt elämä on niin paljon kivempaa vaikka se olisikin vaan kahdeksaksi töihin menoa ja neljältä kotiintuloa ja ruuanlaittoa ja opiskelua ja iltapalaa telkkarin edessä ja nukkumista. Mulla on vähän sellainen olo kuin olisin vasta rakastunut, löytänyt jotain uutta. Ja rakastunut mä olenkin, paitsi omaan puolisooni, niin myös itseeni. 

Ei saa siis ymmärtää väärin. Sama minähän mä olen edelleen. Mutta kun tajuaa jotain uutta joka tekee elämästä vaan paljon helpompaa ja yksinkertaisempaa ymmärtää, antaa itselle sellaisen puolen että asioissa onkin jotenkin järkeä, niin on vaan niin paljon helpompi olla.

Ei se varmaan tarkoita sitä että mun olisi yhtäkkiä helppo tykätä itsestäni, etten yhtäkkiä enää toivoisikaan joskus että voi kun oisin vaikka laihempi tai nätimpi tai sosiaalisesti taitavampi tai fiksumpi muuten vaan. Mutta mä luulen että se tarkoittaa sitä että mun on helpompi alkaa tykätä itsestäni, mun on helpompi hyväksyä myös kaikki virheet osaksi itseäni kun eri tavalla on jotain jonka päälle rakentaa.

Tämä teksti oli aikamoista tajunnanvirtaa ja vieläpä aika sekavaa sellaista. Ehkä halusin että se on täällä olemassa vaan mua itseäni varten, että voin sitten vaikka viiden vuoden päästä katsoa että silloin mä ajattelin tällaisia asioita. Ehkä se antaa jollekin muullekin jotakin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti