16. huhtikuuta 2017

Tuntuu että meinaan aloittaa jokaisen blogipostauksen listaamalla onnellisuusasioita. Se johtuu varmaan siitä että mun kuvat usein liittyy onnellisiin hetkiin, koska kuka nyt jaksaisi ikuistaa surullisia hetkiä, ainaskaan kovin usein. Uskon, että niihin onnellisiin keskittyminen onkin paljon parempi ajatus. 


Me käytiin tänään kävelyllä, ajattelin mielessäni että kyllä tällaiset sunnuntaikävelyt on kivoja. Tosin vielä tähän aikaan vuodesta voisi ehkä laittaa hanskat käteen ja piponkin vaikka, ja ulkohousutkin olisi ihan hyvä ajatus jos ne ei olisi töissä. Puro kuitenkin liplatti jo ja aurinko paistoi keväisesti. Ja myöhään. 


Tykkään keväästä ihan valtavasti. Myös pääsiäinen on tänä vuonna ollut tosi kiva, vaikka ei kovin pääsiäismäinen ehkä. Ei ole ollut mitään kamalan ihmeellistä enkä ole edes käynyt kirkossa, mutta ylimääräiset vapaapäivät on tuntuneet ihanan pitkiltä ja tarpeellisilta, ja onhan Kalpankin väri kuitenkin hyvin paljon pääsiäisenkeltainen. Me käytiin lauantaina katsomassa jääkiekkoa, en voi uskoa että se oli musta ihan oikeesti tosi kivaa! Nyt suunnittelen musta-keltaraitaisten säärystimien neulomista. 


Musta tuntuu tällaisina päivinä että elämässä on hyvä olla. Vaikka oon tehnyt vähän koulujuttuja ja stressannut niistä, niin enimmäkseen viime päivät on kuitenkin olleet vaan jotenkin niin hyviä. Tämäkin päivä on koostunut kävelyillä käymisestä, kortinpeluusta, koulujutuista, mämmin syömisestä ja saunomisesta. Vaikka se kaikki on tavallaan arkista, tuntuu että niistä kaikista ja monesta muusta rakentuu hyvää elämää. Ja mun elämää. 


Tuntuu myös että nykyään uskallan ajatella itse. Uskallan rakastaa, uskallan olla enemmän minä, uskallan puhua asioista, osaan sietää asioita enemmän, osaan olla välittämättä enemmän. Uskallan haaveilla itse, uskallan epäillä, uskallan jotenkin elää. 


Tässä postauksessa on kamalassa sekametelisopassa tosi paljon asioita. Päätin ettei se tällä kertaa haittaa. Sillä tätä mun elämä vaan on. Ja jos mietin, niin siitä saa kyllä olla tosi iloinen. Tätäkään postausta mun ei kyllä pitänyt päättää mihinkään kiitollisuus-juttuun tai muutenkaan kliseiseen positiivisuuteen, mutta syy siihen että niin meinaa käydä joka kerta juontaa varmaan siihen että mun elämässä on niin monia hyviä asioita. Ja mä alan vihdoin tajuta niitä ihan eri tavalla. 


Oon varmaan jotenkin oppinut olemaan kiitollinen. 

Ja vähän myös kasvanut aikuiseksi. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti