16. elokuuta 2017

Näissä kuvissa olen minä. En uskalla selittää sitä sen enempää, mutta kaikessa. 

Katseessa, jokaisessa virheessä, ajatuksessa, paidan ruudussa, kovassa kalliossa ja hymyn pilkahduksessa. Ahdistuksessa, luovuttamisessa, vahvuudessa, ihan oikeesti ihan kaikessa. 




15. elokuuta 2017

Me käytiin tänään eväsretkellä. Ulkona oli kaunis ilma, joten pakattiin eväät reppuun, hypättiin pyörän selkään ja ajettiin rantaan kallioille. Siellä oli ihanaa. 

Eväät oli tosi hyviä, ja mun mielestä on tärkeää leikkiä kesälomaa iltaisin kun pääsee töistä ja tehdä asioita vaikka kuinka olisi töissä ja opiskelisi. Tänään loppuukin tavallaan mun toinen kesäloma kun koulu alkaa jälleen huomenna. Töissä olen kyllä käynyt jo monta viikkoa. 


Vielä tärkeämpää kuin hyvät eväät ja ihanat pienet täydelliset hetket on hengittäminen. Se kun voi maata kalliolla edes hetken ja katsoa taivasta ja miettiä miten suuri se on. Se on suuri. Kun kuuntelee aaltoja ja yrittää olla välittämättä muista ihmisistä jotka välillä eksyy paikalle. Kun oikeesti sillä hetkellä vaan hengittää ja unohtaa kaiken muun. Jos voi unohtaa edes sekunniksi niin se riittää.